Minä haluan. Minä aivan välttämättä tarvitsen. En vain voi elää ilman sitä..!

Tai no niin ne ainakin väittävät, ne kultalusikka suussa syntyneet nuoret neidit ja herrat, joilla on jo kaikkea mutta mikään ei silti riitä. Vanhemmat ovat maksaneet ja maksavat aina kaiken, oli kyse sitten suklaapatuksta tai ajoneuvosta. Ei tarvitse kuin mennä käsi ojossa pyytämään, ruinaamaan tai huutamaan, mutta tekniikasta viis rahaa tulee.

Itse en voi edes sanoa kuuluvani siihen ryhmään. Ei sillä, etteikö olisi mukava jos vanhemmilta voisi aina pyytää pikavippiä ilman takaisinmaksua ja korkeaa korkoa. Mutta ei sitä rahaa ilmesty kenellekään tyhjästä, ja toisilla on muutenkin vähemmän millä mällätä. Ei ole meillä kuin auttanut tyytyä kohtaloon: Rahaa tulee jos sen eteen tekee jotain (toisin sanoen menee töihin), tai jos sitä joku esimerkiksi syntymäpäivien kunniaksi lahjoittaa. Niinpä sitä on melko usein täysin rahaton tai sitten tarvitsee säästää, kun vain suuria summia tuntuu menevän ... Aikoinaan mopokorttiin ja mopoon ja vastikään ajokorttiin.

No, ei ole ollut koskaan syytä nähdä asiaa ongelmana, kun siihen on vain sopeutunut. Ja perjaatteessa eipähän pääse kallis maailma realiteetteineen yllättämään. Eli tuhlaan kun on varaa, mutta aina on hyvä pyrkiä laittamaan rahaa jemmaan. Saapahan joskus hankittua jotain kalliimpaakin.

Mutta kun oma elämäntyyli ja tottumukset ovat erilaisia kuin monen muun, alkaa välillä ihan tosissaan ärsyttämään, kun kuuntelee milloin minkäkin ikäisen teinin tai nuoren juttuja. Milloin "isi ei suostunu ostaan mulla sitä iPhonea vaikka mä oikeesti tarvin sen, tää vanha puhelin on jo kaks kuukautta vanha.." tai sitten "porukat osti mulle ton auton, on se ih kiva mutta mä olisin halunnu sen toisen mallin". Meinaa välillä pudota leuka lattiaan kun kuuntelee. Mutta ei auta ku purra huulta ettei tulisi kommentoitu jotain terävää.

Eihän siinä mitään väärää ole jos on rahaa. Mutta minusta väärin on se, kun millään ei ole mitään rajaa ja aina pitäisi saada kaikki. Ja kuinka käy kun kyseisen nuoren pitäisi alkaa kustantaa oma elämänsä, luultavasti ainakin alkuun melko lailla pienemmillä tuloilla? Tai siis kuoleeko se nälkään, pysyykö talous hallussa vai jatkuuko vanhempien siivellä eläminen siihen kunnes täyttää kolmenkymmenen?

Tietenkään ei pidä yleistää. Ihmiset ovat erilaisia, eivät kaikki ole niin rahan perään. Mutta välillä vaan tuntuu, että vaikka itsekin on sitä nuorta sukupolvea, että ikätoverit ovat totaallisen uusavuttomia. Ainakin osa. Harva osaa laittaa itselleen kovinkaan monipuolista apetta tai edes vessaa pestä. Pelottaa kuinka käy jos tämä jatkuu näin. Halutaan päästä helpolla, joten kohta ei ole enää ketään mummojen pyllyjä pesemässä, kun se on niin vähäpalkkaista, "likaista" työtä. Ja kun miettii sitten vanhuutta kun se osuu omalla kohdalle aikanaan...

No tätä on elämä, en minä siihen voi vaikuttaa. Joku varmaan laittaa kateuden piikkiin koko höpinän, vaikka toivon ettei näin käy. En vain kannata tätä puhuttua "kulutusyhteiskuntaa" nykyisessä olotilassaan. Mutta se on vain niin, että raha jyrää!