Niin, mitä on ihana elämä? Välillä minusta tuntui että melkein jo pääsin siitä jyvälle, että asiat olivat upeammin kuin ikinä! Mutta sitten tulivat eteen monia asioita, joita en ollut oiken osannut ajatella. Ei mitään suuria mullistuksia, mutta riittävästi tehtävää ja mietittävää, joka sai jälleen epäilemään kaikkea.

En pidä yksinäisyydestä. Se ei johdu siitä, että olisin jotenkin läheisyysriippuvainen - ennemmin se on sitä, että olen ollut jo niin paljon yksin, ja ihmisten seura vain on mukavaa. Rakastan olla etenkin ystävien seurassa, joskus jopa vain istua hiljaa samassa tilassa. Mutta yksin kotona nyhjöttäminen on kaikkea muuta kuin lempipuuhaani. Siksi tuntuu niin kummalta kuinka paljon sitä nykyään tapahtuu, oikeastaan omasta tahdostani. Toki minulla riittäisi jo pelkästään kouluun liittyvää tekemistä vaikka millä mitalla, jolloin yksin kotona olo olisi ihan hyödyllistä. Mutta minä en vain ota sitä hyötyä irti, kunhan mietin kaikkea millä ei ole perjaatteessa mitään merkitystä, kuuntelen musiikkia ja tuijottelen kattoa. Mutta miksi?

Voisin syyttää stressiä. Kaikki tuntuu niin vaikealta, ja kun se koulukaan ei kiinnosta vaikka tekemistä riittäisi. Kirjoitukset tulossa, viimeinen virstapuu ennen kuin kammoamani lukio lopultakin loppuisi ja pääsisin jatkamaan elämää. En kuitenkaan saa itseäni lukemaan. Aika vähenee koko ajan, mutta aina keksin muuta tekemistä, aivan kuten nyt. Tätä jatkui koko kesän, ja nyt alkaa tulla paniikki kun h-hetkeen ei ole enää kuukauttakaan.

Ihmissuhteetkaan ei ole aivan kondiksessa. Kavereita ei ehdi paljoa nähdä, kun rittää tekemistä mitä en kuitenkaan tee. Yksin ollessani kaipaan ystäviä ympärilleni, mutta heidän seurassaan kaipaan takasin tuijottamaan kattoa. Sama efekti myös poikaystäväni kanssa. Muutenkin pää ja tunteet ovat jotenkin sekaisin enkä tiedä mitä mistään ajatella. Lopulta kuitenkin hoidan asiat rutiinilla ja pyrin unohtamaan kummalliset ajatukseni, joista ei saa sitten kukaan mitään selkoa.

En vain osaa vastata omaan kysymykseeni, miksi näin? En uskalla syyttää stressiä, eihän se voi kaikki vain siitä johtua. Eli kai se on kaikki vain omaa syytäni ja saamattomuuttani, jotain on jäänyt päättämättä ja tekemättä, ja nyt kaikki mättää.

Ei se mitään. Olen päättänyt ajatella optimistisesti. Kun ensimmäiset kokeet ovat takana ja koulu hetkeksi hellittää, on taas aikaa miettiä, luoda, olla sosiaalinen. Hiukkasen ystävien kanssa juhlimaan unohtaen nämä tälläiset turhat murheet. Sillä vaikka en tiedä miksi, tiedän että en halua asioiden jatkuvan näin. Minä haluan ja niinpä minä myös teen kaikkeni saadakseni takaisin puitteet ihanaan elämään, jotka hetken aikaa jo olivat käsissäni. Ja seuraavalla kerralla patentoin ne paremmin, jotteivat ne heti pääse katoamaan.

Ihana elämä on sitä mitä sen haluaa olevan, joten se täytyy aivan itse määritellä ja löytää. Niinpä minä olen jälleen kohta matkalla.