Kun kaikki menee kirjaimellisesti päin mäntyä. Kun mikään ei onnistu. Kun et jaksaisi enää. Kun kaikki on harmaata. Kun kaipaat tukea ja turvaa. Kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Kun toiveesi murskaantuvat. Kun kaikki unelmasi kaatuvat. Kun luulet ettei kukaan ymmärrä sinua. Kun luulet tulleesi hyljätyksi. Kun tarvitset halin. Kun tunnet tulleesi ahdistetuksi nurkkaan. Kun haluaisit vain jättää ongelmat taaksesi ja paeta kauas kaikesta...

He eivät hylkää sinua.

Kun olet surullinen. Kun olet onneton. Kun koet iloa jostakin. Kun olet onnellinen. Kun kaipaat jotakuta. Kun olet vihainen. Kun tunnet itsesi petetyksi. Kun olet yksinäinen. Kun olet haikea. Kun tunteesi vain kuohuvat. Kun olosi on turvaton. Kun olet ärsyyntynyt, riemuissasi, hyväntuuinen, kaunainen, ahdistunut...

He tuntevat kanssasi.

Kun haluat lähteä jonnekin kauas. Kun tahdot vain jäädä kotiin. Kun kaipaat hiljaisuutta. Kun tarvitset irtiottoa. Kun haluat toimia ajattelematta. Kun sinulla on suuria suunnitelmia. Kun et halua enää padota asioita; Kun haluat avautua. Kun joudut kohtaamaan vaikeuksia. Kun et osaa enää päättää miten toimia. Kun haluat vain lähteä katsomatta taaksesi...

He ovat seuranasi.

He ovat ystäviä. Niitä todellisia ystäviä. Heitä, joista kaikki puhuvat. Joita kaikki kaipaavat, joita kaikki tarvitsisivat. Ja minulla on heidät. En tiedä olenko heidän arvoisensa, oikeutettu heidänlaisiinsa ystäviin, mutta silti asia on niin. Ja minä en voi kuin olla kiitollinen, kiitollinen kaikeasta: heidän olemassaolostaan, siitä että he ovat pysyneet rinnallani, tukeneet minua, eivät hyljänneet minua.

Jokainen tarvitsisi ympärilleen ihmisiä kuten he. Jokaisen tulisi olla oikeuteen senkaltaiseen tukeen ja turvaan, jonka olen itse huomannut omaavani. Sillä ilman heitä olisin vain romu, joka olisi miljoonaan eri kertaan päätynyt kaatopaikalle. Mutta sen sijaan asiat ovat suunnilleen hyvin, ja minulla on lähelläni ihmisiä, joihin voin tukeutua missä tilanteessa vain. Ja minä aion pitää heistä kiinni.