Kun tällä hetkellä miettii mitä elämässä on menossa, kaikki tekemiseni tuntuvat suuntautuvan tulevaisuuteen. Aivan sama, mitä teen tai missä olen, kaikki kyselevät minulta jatkosta. Tämä koskee ihmissuhteitakin, mutta etenkin jatko-opiskelua tai muuten lukion jälkeistä toimintaa... Ongelmaksi tulevaisuus kuitenkin muodostuu siksi, että ei osaa antaa tyydyttävää vastausta, koska on epävarma.

Koska jatko on täysin auki, myös tämä hetki on sekava. Entistä sekavammaksi se menee myös muiden ollessa kiinnostuneita siitä, mitä minä haluaisin tehdä, ja missä itseni näen siellä puhutussa tulevaisuudessa... Rehellinen vastaukseni ei kuitenkaan koskaan oikein tunnu riittävän, vaan seuraa runsaasti jatkokysymyksiä. Sama kuitenkin mitä sanon, se ei koskaan kelpaa: en ilmeisestikään kerro riittävästi, eivätkä vastaukseni ole koskaan ole tarpeeksi monipuolisia. Mutta mitäpä minä olen heille pätemään mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa mitä aion tehdä, kun pääni on aivan sekaisin siitäkin, mitä teen nyt.

On nimittäin tapahtunut paljon kaikenlaista. Välini eri ihmisiin ovat joka suhteessa hieman erikoisia (muutostilassa voisi olla hyvä sana), vailla tietoa siitä, mihin kaikki lopulta johtaa. Osa ihan hyvälläkin tavalla, osa vain muuten kummallisesti. Läheisten ja sukulaisten seassa on tapahtunut myöskin kaikenlaista, jotain hieman enemmän ja toiset puolestaan vähemmän vakavaa. Koko ajan myös, luonnollisestikin, minulta vaaditaan tiettyjä asioita. Osa niistä on kuitenkin ymmärrettävästi sellaisia, joihin ei juurikaan intoa riittäisi. Lopputulos on kuitenkin se, että kaiken kaikkiaan tekemistä ja tapahtumia riittää, ehkä liikaankin kanssa. Vaikka myös hyvää, silti liikaa.

Samaan aikaan pitäisi hirveällä höökillä olla suunnittelemassa jatkokoulutustaan, minne suuntautua, mitä ylipäänsä haluaa elämänsä kanssa tehdä. Tuntuu kuin pää räjähtäisi kohta kaikista kysymyksistä, omista ja toisten, joihin ei ainoaankaan osaa antaa kiitettävää vastausta. Olo on riittämätön, koska mikään ei vaikuta etenevän. Aina vain saman jauhamista muiden mennessä elämässä eteenpäin ja saavuttaessa asioita: osa ystävistä on lopulta löytänyt sen ihanan ihmisen, toinen muuttaa omaan asuntoon, saa hyvän työn ja niin edespäin. Se on omalla kohdalla niin turhauttavaa, kun itsellä mikään ei muutu!

Tätä se kuitenkin on. Minun on siis vain jatkossakin tyydyttävä vastailemaan jatkokysymyksiin, kun ihmiset kysyvät, mitä haluan siltä jo surullisen kuuluisalta tulevaisuudelta. Ja kaikki vain siksi, että haluan olla rehellinen. Että annan sen saman, tylsän ja valitettavammin paikkansa pitävän vastauksen:

Minä en tiedä.