Kohta alkaa olla koko oppimäärä takana, ja vaikka pitäisi lukea, olen jälleen unohtunut miettimään... Ennen kaikkea herää kysymyksistä minulle se kaikkein suurin ja painavin: mitä teen sitten sitten, kun tämä koulu on heti kohta kokonaan ohitse?

Ainakaan toistaiseksi mitään töitä minulle ei ole tiedossa. Olen kyllä haeskellut, ja koko ajan yritän myös etsiä lisää paikkoja, joihin hakea. Valitettavasti tämäkin tuottaa minulle välillä jonkin asteisia ongelmia, sillä IT-taitojen ollessa tätä luokkaa jo hakemusten löytäminen saattaa olla haaste... Saati sitten niiden täyttäminen, kun niihinhän pitäisi välillä liittää ties mitä tiedostoja! Sitä turhautuu ihan täysin, kun ei tunnu luonnistuvan, ja jotenkin aikaa ei ole lomakkeiden kanssa tappelemiseen. Kun pitäisi vain koko ajan lukea ja olla nenä kiinni kirjassa... No juu, melkein...

Muutenkin tunnun junnaavan vain paikallani. Kaikkien muiden elämä vaikuttaa edistyvän suurin harppauksin: vakituinen työ, vakava parisuhde, yhteenmuutto, kihlautuminen, omien kiinnostuksien löytyminen, joillakin jo jopa lapsien hankkiminen... Ja minua tulevaisuus vain pelottaa koko ajan enemmän. Pelottaa, jos en oikeasti löydä mitään tekemistä, ja olen koko kevään ja kesänkin toimeton ja rahaton. Pelottaa myös, etten saa opiskelupaikkaa, ja mahdollinen toimettomuus jatkuu syksyyn ja seuraa välivuosi. Ja mitä jos se on välivuosi vailla töitä, vailla tekemistä... Vailla tietoa mistään. Kun ei tuo tulevaisuus muutenkaan ole mitenkään erityisen kirkas.

Kuitenkin on pakko myöntää, että olen samalla myös... Onnellinen. Olen iloinen, koska talvi alkaa väistyä, päivät pitenevät ja valoa riittää. :) Olen myös elämäni ensimmäistä kertaa ihanassa ja toimivassa parisuhteessa, joka on juuri sitä, mitä sen on aina kuvitellutkin olevan. Minulla on vihdoin joku, joka hyväksyy minut tällaisena, kaikkine vikoinenikin, ja pitää minusta täysin pyyteettömästi. Hän on joku, josta myös ihmiset ympärilläni pitävät, ja josta en halua päästää irti. :) Tämän lisäksi mielialaani nostattaa sekin, että jo ennestään lämpimät välini läheisiimpiin ystäviini tuntuvat paranevan päivä päivältä. ^^

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Toki stressi kaivelee ja pelkokin vähän kalvaa, mutta koitan silti nauttia. Ehkä kaikki ei pääty hyvin, mutta voinhan ainakin yrittää. Kun loppujen lopuksi se on niin paljon omasta asenteestakin kiinni. Ei auta kuin elää niin kuin kutakuinkin hyvältä tuntuu maailman sanellessa oman osansa, ja kaiken ohella tehdä parhaansa... - Kuinka lopulta käy, sen näkee sitten.

"Eipä niin suurta surua
 ettei ilo voita
 Ei niin pitkää yötä
 ettei aamu koita"